LASTUN BLOGI

Olen Saana, neljännen vuoden yleisen kasvatustieteen opiskelija. Osallistuin Aon Assessmentin menetelmäkoulutukseen, jonka tarkoituksena on antaa valmiudet käyttää erilaisia testimenetelmiä rekrytoinnin ja henkilöstön kehittämisen parissa. Olen aina ollut kiinnostunut rekrytointiprosesseista ja niihin liittyvistä tekijöistä. Kun hoksasin, että...

Lukuvuosi 2022-2023 on mennyt hurjaa vauhtia ja elämme jo toukokuuta. On siis aika katsoa taaksepäin ja tarkastella Lastun kevättä 2023.

Lastu järjesti yhdessä Lenzin kanssa työelämätapahtuman 14.4.2023. Lastun vuoden 2023 teemana on ollut vahvistaa jäsenien työelämätaitoja ja tuoda esiin työllistymismahdollisuuksia. Järjestimme aiemmin keväällä työnhakukoulutuksen Eezy Lapin kanssa sekä Sinusta HR-alalle -työelämäwebinaarin ja molemmat tapahtumat olivat erittäin suosittuja ja...


Täällä kirjoittelee Rosa, kuudennen vuoden aikuiskasvatuksen opiskelija. Huomasin viime vuonna Lastun viikkokirjeestä huippu mahdollisuuden osallistua yritysyhteistyössä järjestettävään Aon Assessmentin menetelmäkoulutukseen. Koulutus oli suunnattu henkilöstöhallinnosta kiinnostuneille loppuvaiheessa oleville opiskelijoille. Päätin hakea mukaan ja...

Aon Assessment on rekrytointiin ja henkilöstön kehittämiseen keskittyvien online-pohjaisten testien suunnitteluun ja toimittamiseen erikoistunut yritys. Aon Assessment tarjosi viidelle Lastulaiselle mahdollisuuden osallistua heidän järjestämälleen kurssille syksyllä 2022.

Lastun uusi hallitus istui tänään alas ja mietti mikä on Lastun nykytilanne ja missä me voitaisiin olla tulevaisuudessa. Tunnelma oli välillä innostunut, välillä väsynyt ja välillä taas naurettiin kippurassa. Tässä kuitenkin järkevänä koosteena se, mitä me mietitään Lastusta just nyt.

Kevät etenee lupaavalla vauhdilla ja valon määrä sen kun lisääntyy päivä päivältä. Valoa pilkistää myös pitkään jatkuneen etäopetuksen tunnelissa. Helmikuun alusta siirryimme pois etäopetussuosituksesta ja nyt maaliskuun puolivälissä yliopisto toivottaa kaikki opiskelijat tervetulleeksi takaisin opintoihin 14.3. Back to Campus-päivän merkeissä....



Rovaniemen Lastu Ry

           Yliopistonkatu 8

           96300 Rovaniemi