Lastun kevät 2023

05.05.2023

Lukuvuosi 2022-2023 on mennyt hurjaa vauhtia ja elämme jo toukokuuta. On siis aika katsoa taaksepäin ja tarkastella Lastun kevättä 2023.

Hallitus järjestäytyy ja uuden opettelua yhdessä

Vuosi alkoi tammikuussa uuden hallituksen järjestäytymisellä pesteihin ja perehdytyksellä toimintaan. Kaikki hallituksen jäsenet olivat uusia jäseniä Saga Pukemaa lukuunottamatta.  Hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Lastun fuksi Marianne Laurikainen, jolla oli aiempaa taustaa partiosta ja partionjohtamisesta, mutta puheenjohtajan rooliin hyppääminen fuksina oli rohkea askel. Koko hallitus muodostoi fukseista ja toisen vuoden opiskelijoista.

Hallitus- ja yhdistystoiminta oli suurimmalle osalle uutta. Tehtävään paneutuminen vaati hallituslaisilta heti alkuun yhdistystoiminnan opettelua, yhdistyslain tulkintaa ja Rovaniemen Lastu ry:n sääntöjen opiskelua, jotta osaisimme luotsata ainejärjestöämme oikein ja laillisesti. Suurena apuna ensimmäisten kuukausien aikana oli hallituksen jäsenemme Lotta Rombergiin, jolla oli aiempaa ainejärjestötaustaa kandivaiheen opinnoistaan Helsingissä. Lisäksi Sagan tuntemus paikallisista toimintamalleista ja viime vuoden tapahtumista oli meille korvaamaton apu.

Halli

Tapahtumien täyteinen kevät 

Vuosi lähti käyntiin tapahtumien osalta helmikuussa. Järjestimme 8.2. poikkitieteellisen Lastulove -ystävänpäiväkorttien ja -viestien askartelupäivän. Tapahtuma tehtiin yhteistyössä paikallisen toimijan, Askarteluliike Hyvärisen kanssa, joilta saimme uskomattoman määrän upeaakin upeampia askartelutarvikkeita. 

Pidimme sinetöityä Lastulove -postilaatikkoa Ravintola Lovisassa viikon ajan, ja luimme kaikki laatikkoon jätetyt kortit ja viestit ääneen Lastun IG-stooreissa ystävänpäivänä. Laatikossa oli kymmeniä ja kymmeniä viestejä ihmisille ympäri yliopistoa.

Ystävänpäivän ja ystävyyden kunniaksi meillä oli myös rusettiluistelua yhdessä Kosmos Buranin, Remburssin ja Liikaroin kanssa Susivoudin kentällä.

Pääsimme aloittamaan kevään opiskelijariennot kunnolla 17.2 Tipattoman Kaatajaisissa yhdessä Kosmos Buranin kanssa. Sitseillä oli loistava meno ja meininki ja teemana oli talviolympialaiset! Näimme upeita, teemaan sopivia asuja, Lauloimme lauluja ja nautimme yhdessäolosta. Oli mahtavaa nähdä miten upeasti Kosmos Buran ja Lastu toimivat yhteen <3 

Helmikuun lopulla oli myös Artiklan järjestämä legendaarinen opiskelijatapahtuma, Poronkusema! Lastun hallitus ( +Vilma ja Jaakko ) olivat pitämässä rastia tapahtumassa ja koko Rovaniemen keskusta oli valtavaa haalarimerta. Satoja (jopa tuhansia?) opiskelijoita oli saapunut ympäri Suomen ottamaan osaa Poronkusemaan ja tunnelma oli katossa! 

Kevään 2023  tapahtumat:

  • Ti 8.2 Lastulove ystävänpäiväkorttien ja -viestin askartelu

  • ti 14.2 Ystävänpäivän rusettiluistelu Lastu x Kosmos Buran x Remburssi x Liikaroi

  • La 26.2 Poronkuseman rastinpito

  •  Pe 17.2 Tipattoman Kaatajaiset Lastu x Kosmos Buran

  • Ma 13.3 Lastu X Eezy työnhakukoulutus

  • Ti 21.3 Höpöttelyä ja haalarimerkkien ompelua (edunvalvojat)

  • Ma 27.3 Ounasvaaran retki

  • Ke 29.3 Sinustako Hr-alalle -työelämäwebinaari

  • Ke 29.3 Red Flag -vujubileet

  • To 30.4 Ohjattu Etämeditaatio Lastu x Kasvun Kajo

  • La 1.4. Vujut

  • Su 2.4. Chillis

  • Pe 14.4. Lastu x Lenz Find your potential -workshop ja Afterit

  • Ke 26.4 Piraattibussi Lastu x Jalot Villit

  • Pe 12.5 Peli-ilta yhdessä tuutoreiden kanssa

Vuosijuhlaviikon hulinaa

Hallituksen maaliskuu meni suurilta osin vuosijuhlien ja vuosijuhlaviikon järjestämiseen. Haimme heti alkuvuodesta jäseniä vuosijuhlatoimikuntaan ja oli mahtavaa huomata, että juhlien järjestäminen kiinnosti useita fukseja. Haluamme kiittää erityisesti toimikunnan jäseniä Siljaa, Idaa, Alinaa ja Sadetta, jotka kaikki olivat tärkeässä roolissa juhlien järjestämisessä ja organisoinnissa.  Suurimman vastuun toimikunnasta ja vujuista kantoivat hallituksesta Lotta ja Veera, joten iso kiitos myös heille <3

Vuosijuhlaviikolla tapahtui myös paljon muuta. Maanantaina 27.3 kävimme yhdessä retkellä Ounasvaaran laavulla ja näkötornilla. Keli oli mitä upein ja saimme mukaan myös muutamaan uskaliaan vaihto-opiskelijan! 

Keskiviikkona 29.3 päivä meni työelämävastaava Janinan ja viestintävastaava Johannan järjestämässä  Sinustako HR-alalle -webinaarissa, joka oli huikaiseva menestys! Webinaarissa oli neljä puhujaa, jotka kertoivat omasta polustaan HR-alalle. Tapahtuma oli poikkitieteellinen ja kutsuimme mukaan myös sisarainejärjestöjemme opiskelijat ympäri Suomen.

Keskiviikkona juhlittiin myös Red Flag -vujubileissä Nållan ja Olvin sponsoroimana. Hallituksen Henni, Saga  ja Henna-Riikka muun tiimin kanssa olivat onnistuneet suunnittelemaan mahtavat matalan kynnyksen bileet. Oli ihana nähdä niin monet oranssit haalarit samassa huoneessa ja olipa paikalle eksynyt muutamat vihreä haalaritkin!

 Torstaina taas rentouduimme yhdessä etämeditaatiossa, jonka meille veti Kasvun Kajon Oona. Chilliä Sillistä eli Chillistä vietettiin sunnuntaina 2.4. yhdessä LYY:n saunalla. 

Vuonna 2024 juhlimme Lastun 40.vuotisjuhlia ja uuden vuosijuhlatoimikunnan haku käynnistyy jo syksyllä 2023. Kannattaa siis olla kuulolla ja hakea mukaan haun avautuessa, jos haluat olla mukana järjestämässä isoja juhliamme ensi keväänä. Päiväkin on jo päätetty, eli juhlat juhlitaan la 6.4.2024!

Vuosijuhlakonseptin uudistaminen?

Tulevaisuudessa otamme tarkasteluun myös vuosijuhlakonseptin uudistamisen ja kartoitamme jäsenistön mielipiteitä. 

Perinteisten vuosijuhlien järjestäminen vuosittain vaatii erittäin suuria resursseja taloudellisesti ja työvoimallisesti verrattain ainejärjestömme pieneen kokoon. Edellisellä ja nykyisellä hallituksella on ollut pohdinnassa konseptin muuttaminen niin, että vuosijuhlia juhlitaan isommin viiden vuoden välein ja välivuosina juhlat toimisivat kevyemmällä konseptilla. 

Tämä päätös ja konseptin suunnittelu jäänee kuitenkin tulevien hallitusten vastuulle ja pohdintaan. 

Wabu ei lobu

Rovaniemen opiskelijavappu alkoi huhtikuun puolesta välistä ja huipentui perinteiseen Jätkänpatsaan lakitukseen sunnuntaina 30.4. 

Lastun järjesti yhdessä Jalojen Villien kanssa perinteisen vappubussin ke 26.4, jonka teema oli tänä vuonna Piraattibussi. Tapahtumavastaavat Saga, Henni ja Henna-Riikka järjestivät tapahtuman yhdessä JV:n vastaavien kanssa. Tapahtuman vedet sponsoroi meille tänä vuonna Olvi. 

Työelämätapahtumat vahvasti esillä

Päätimme heti hallitusvuotemme alussa, että haluamme nostaa esille työelämäteemoja tämän vuoden toiminnassa. Olemme generalisteja ja oman urapolun löytäminen voi olla hankalaa. Tavoitteenamme oli nostaa esille työllistymismahdollisuuksia ja vahvistaa työelämäsiteitä tänä vuonna. Voit käydä lukemassa alkuvuotemme pohdinnoista täältä.

Janinan ansiosta pääsimme myös pitämään poikkitieteellistä työnhakukoulutusta yhdessä Eezy Lapin Mira ja Mika Hyvärin kanssa 13.3. Saimme upeita vinkkejä CV:n ja hakemuksen tekemiseen ja miten työnhakuprosessi toimii. Tapahtuma oli valtavan informatiivinen ja hyödyllinen!

Pääsimme kuulemaan myös konsultoinnista ja omien vahvuuksien kartoittamisesta kun Lenzin väki kävi vetämässä meille Find your potential -workshopin pe 14.4. Voi lukea Lastun Emmin kokemuksia tapahtumasta täältä.

Yhdistyksen byrokratiaa ja sääntömuutoksia

Haimme alkuvuodesta jäseniä sääntömuutostoimikuntaan, ja toimikuntaan valittiin Emma Hietaniemi, Vilma Perälä, Saga Pukema, Helmi Jokinen ja Marianne Laurikainen.

Kun yhdistys on päättänyt muuttaa sääntöjään, sääntöjen muuttamisesta täytyy aina tehdä ilmoitus yhdistysrekisteriin ja liittää muutetut säännöt ilmoitukseen. Kaikki sääntömuutokset tulee siis ilmoittaa patentti- ja rekisterihallitukseen ja he hyväksyvät uudet säännöt. Uusien sääntöjen valmistelussa on ollut mukana koko toimikunta, mutta toimikunta on myös konsultoinut LYY:n oikeusapua uusista säännöistä.

Sääntömuutoksen yhteydessä huomasimme tarpeen myös uudistaa Lastun brändiä. Logo ja sen fontti ovat vanhentuneet, ja tavoitteena on freesata Lastun yleisilmettä syksyn aikana. 


Lastun nykyinen logo
Lastun nykyinen logo


Päätimme lisäksi tuoda jäsenrekisterimme hallinnan tälle vuosikymmenelle ja siirtää sen hallinnoinnin Excelistä Kide.appiin. Hallituksen sihteeri ja edunvalvoja Helmi on ollut päävastuussa tässä projektissa. Jäsenyystietojemme hallinnointi helpottuu pian, kun jäsenyyden hallinnointi tapahtuu Kide.appin kautta. Myös tästä lisää infoa myöhemmin.



Mitä tapahtuu syksyllä?

Syksyn 2023 suunnittelut on jo kovassa käynnissä koko hallituksella. Hallituksen tapahtumavastaavilla on työstön alla syksyn tapahtumien aikataulutus ja koko kokonaisuus.

Työelämäteemojen osalta syksyllä on tulossa uutta ja jännittävää! Pääsemme tekemään yhteistyötä Remburssin kanssa, kun järjestämme yhteisen  ekskursion Helsinkiin! Mutta tästä jännittävästä tapahtumasta myöhemmin lisää! Meillä on tulossa myös uusi työelämäwebinaari koulutusteemalla ja tällä kertaa pääsemme kuulemaan kasvatustieteilijöiden urapolkuja esimerkiksi koulutussuunnittelijoiksi. 

Syksyllä aloittavat myös uudet fuksit, emmekä malta odottaa uusia jäseniämme <3 

Mitä sinä toivoisit Lastulta ja tältä hallitukselta syksyn osalta? Laita meille toiveita IG:ssä tai sähköpostilla lastury@ulapland.fi

Ihanaa kevättä kaikille Lastulaisille!